Varte Oy:n johto päätti syksyllä 2011, että sähköistä kulunvalvontaa testataan parilla Varten työmaalla. Toimittajaksi valikoitui iSystem kulunhallinta mihin yrityksen johto oli alustavasti tutustunut Kouvolan Kauppakeskus Veturin työmaavierailulla. Ensimmäisistä omista rakennuskohteista saadun positiivisen palautteen johdosta Varte Oy:n johto päätti keväällä 2012, että kaikki Varte Oy:n alkavat työmaat siirtyvät reaaliaikaiseen kulunhallintaan vuoden 2012 aikana. Uuden järjestelmän käyttöönotto tapahtui todella ripeästi. Saman vuoden lopulla iSystem ”Portiton kulunhallinta” oli käytössä jo yrityksen 12 työmaalla. Näiden lisäksi 2:lle työmaalle vaihdettiin ennen toimitusta pyöröportti työmaalle pääsyn rajoittamiseksi tilaajan vaatimuksesta.
Ruokakesko rakentaa Kouvolaan Kouvola-Kuusankoski-tien ja Kuutostien risteykseen talousalueen uutta veturia Kauppakeskus Veturia. Rakennusvaiheessa hanke työllistää rakentajia noin 1 000 henkilötyövuoden verran.
Rakennuttajana toimiva Kesko suhtautuu erittäin vakavasti harmaan talouden torjuntaan ja kohteen seurantaan.
Työmaan reaaliaikaisessa kulunseurannassa käytetään iSystem Ajan- ja kulunhallintaa, jossa työntekijät kulkevat ja kirjautuvat työmaalle Netbox-työmaapäätteen kautta. Kohteen edetessä alue aidataan ja varustetaan iSystem Kulunhallintaan liitettävillä langattomilla henkilö- ja ajoneuvoporteilla.
iSystem Mobilgate henkilö- ja ajoneuvoporttien asennus ja käyttöönotto sujui todella nopeasti. Portit toimitettiin käyttövalmiina pistokeliitäntäisenä ratkaisuna, Plug'n Go. Perjantaina toimitetut henkilö- ja ajoneuvoportti olivat jo heti maanantaina toiminnassa; virta päälle ja portit käytössä.
Ajoneuvoportti toimii soittoavauksella ja myös henkilöportin voi tarvittaessa soittaa kännykällä auki. Soittamalla aukaistuajoneuvoportti sulkeutuu asetetun viiveen jälkeen itsestään.
NCC remontoi A-rakennuksen puoleista osaa ja louhii mm. huoltotiloja Eduskuntatalon alle. Työmaan edustalle asetettu ilmoitustaulu kertoo, että sen turvallisuus on korkealla tasolla. Kulunhallinta työmaalla hoidetaan iSystem-järjestelmällä, johon kuuluu sähköisillä (Plug'n Go) PG-tunnisteilla toimiva kulkuportti.
Metson konepajalle kehitettiin langaton Netbox-laitteisto, joka kirjaa automaattisesti
milloin esim. sorvi tai laserhitsaus käynnistyy ja milloin seisahtuu. Tiedot siirtyvät
tehtaalta langattomasti asiakastietokantaan, jossa ne ovat netin kautta tarkasteltavissa.